Weljesten Moneypenny Au “Siiri” silmät terveet

Kävimme Siirin kanssa virallsiessa silmätarkastuksessa ja silmät on nyt terveeksi todettu.

Weljesten Moneypenny Au “Siiri” A/A, 0/0

Siiri kävi lonkka- ja kyynärtutkimuksissa ja tulosena A/A-lonkat ja 0/0-kyynärät.

Siiriltä tutkittiin myös polvet ja polvilumpaatioluksaation tulos oli 0 eli polvet eivät luksoidu.

Selkäkin kuvattiin ja näytti puhtaalta. Virallisiksi kuvat eivät vielä kelpaa, kun Siiri on alle 2 v.

Silmät tutkitaan myöhemmin.

MyDogDNA-geenitutkimus

Kultaisistanoutajista tehtiin laaja geneettinen monimuotoisuustutkimus (MyDogDNA) ja siihen oli mahdollista osallistua rotujärjestön tukemaan hintaan. Ilmoitin tutkimukseen mukaan sekä Kuuran (Misstep’s Jambalaya) että Siirin (Weljesten Moneypenny Au).

Molempien osalta oleellisimmat tiedot liittyvät itse geneettiseen monimuotoisuuteen sekä siihen, että ne ovat GR-PRA1-normaaleja eli terveitä.

Tässä kaavio kuvaa tutkittujen kultaistennoutajien sijoittumisesta monimuotoisuuskartassa. Tutkituista kultaisistanoutajista suurin osa sijoittui samalle alueelle (sinisten pisteiden alue), vain noin 11/120 koiraa on punaisten pisteiden alueella, joissa on koiria, joiden geneettinen monimuotoisuus on monipuolisempi kuin kaavion vasemman laidan koirilla. Geneettisen monimuotoisuuden pienuus ja suurimman osan sijoittuminen hyvin kapealle alueelle ei tietystikään ole hyvä asia rodun tulevaisuuden kannalta.

Tämä kuva taas kertoo, että tutkitut kultaisetnnoutajat ovat rotuna kaikkien muiden rotujen keskimääräistä monimuotoisuutta heikompia heterozygotialtaan. Kuuran sijoittuminen näkyy valkoisena pallona ja heterozygotialuku on 25,9. Siiri näkyy mustana pallona ja heterozygotialuku on 31,1 (mitä suurempi luku, sen parempi geneettisen monimuotoisuuden kannalta). Tutkittujen kultaistennoutajien heterozygotian keskiarvo on 25,4 ja kaikkien tutkittujen rotujen yhteinen keskiarvo 28,6. Nämä luvut toki elävät sitä mukaa, kun tutkittuja koiria tulee lisää.


Heterozygotialla tarkoitetaan eriperintäisyyttä ja homotsygotialla samanperintäisyyttä. Samanperintäisyys tarkoittaa sitä, että koira on perinyt saman geenimuodon sekä isältään että emältään. Suurella homotsygoottisuudella (tämän tutkimuksen mukaan kultaisillanoutajilla yli 60) on haittavaikutuksia koirapopulaatioon: se heikentää populaation sopeutumiskykyä ja saa resessiivisesti, eli väistyvästi periytyvät sairaudet näkymään yksilöiden ilmiasussa.

Lisätietoja koko rotua koskevasta tutkimuksesta löytyy täältä

Kuvat on otettu MyDogDNA-palvelusta 21.8. tilanteen mukaan, olen vain yhdistänyt molempien koirien tiedot samaan kaavioon ja lisännyt nimitiedot. Tulkinnat kaavioista ovat omiani eli niiden oikeellisuudesta vastaan minä :-) .

Weljesten Moneypenny Au “Siiri” iktyoosi

Siirin iktyoosigeenitestin tulokset saapuivat ja tulos oli normaali eli Siirillä ei ole iktyoosia eikä ole sen taudin kantaja.

Weljesten Moneypenny Au “Siiri” prcd-PRA

Siirin prcf-PRA-geenitestitulos normaali eli sen osalta terve.

Siiriltä on nyt tutkittu kaikki kultaisillanoutajilla tunnetut PRA-muodot ja se on niiden kaikkien osalta terve.

Meidän kuulumisia

Kylläpä aika juoksee. Siiri on jo reilun vuoden ikäinen ja monenlaista on ehditty kokea. Kevättalvella tehtiin kovasti töitä johtajuusasioiden parissa Minjan opissa ja harjoitukset tuottivat tulostakin eli saimme yhteistyön toimimaan paljon paremmin ja Siirin pursuileva into kanavoitua haluttuun tekemiseen. Sitten pamahti ensimmäinen juoksu päälle ja varsinainen hormonimyrsky eli treeneissä Siiri oli hyvin ailahtelevainen kuun asennosta riippuen. Nyt heinäkuussa alkoi oikea ja alkuperäinen Siiri tulla esiin eli vauhtia ja tekemisen iloa löytyi jälleen entiseen malliin. Tämä tarkoittaa toki myös sitä, että minä en saa lepsuilla nyt lainkaan eli emäntäkin pääsi hormonimyrskyn ajan helpommalla, kun Siiri kävi hitaammalla ;-) .

Kevään aikana kävin erilaisissa nome-koulutuksissa koiran kanssa ja ilman. Pari kertaa ehdittiin osallistia Siirin kanssa agilityn alkeisiin ennen kuin juoksu alkoi. UMN:n taipparikurssillekin osallistuttiin. Kaikista koulutuksista on hyötyä, mutta kyllähän se kaksistaan tekeminen on sitä arkea, jolla mennään eteenpäin. Toki saatuja oppeja hyödyntäen.

Ajatuksena oli mennä taippareihin elokuussa, mutta kun yllättäen tarjoitui tilaisuus osallistua GR:n leiritaippareihin 14.7., päätin Sannan ja Eijan yllytyksestä osallistua. Onneksi Siiri oli tilanteen tasalla ja se toivottu NOU1 saatiin varsin vaivattomasti. Siiri oli kuulemma yksi päivän tasaisimmista tekijöistä. Erityisen hienoksi päivän teki se, että Siirin veli Musta läpäisi myös saman taipparin :-) !

Treeni-into on tietysti ihan huipussaan, kun taipparit on läpi ja Siirin elämänilo takaisin. Nyt sitten emäntä tekee malttiharjoituksia, että treenataan kohtuudella ja maltetaan sen nome-startin kanssa ensi vuoteen. Maltetaanhan?

Kuura on voinut ihan kohtuullisesti, selkä oireilee kyllä satunnaisesti ja onhan se aika jäykkä. Kesän alussa Kuura sai tassunsa auki Vaakkoin lenkillä ja niitä sekä hotspottia on parenneltu useampi viikko. Nyt näyttää jo paremmalta.

Kuuran kanssa käyn edelleen sisäistä kamppailua. Se on vasta 4 v. ja sillä on kova halu noutohommiin ja olen sen kanssa satunnaisesti treenaillut ja mielenvirkistystreeniä tullaan toki tekemään jatkossakin. Kolmosasteen spondyloosi ei ole kuitenkaan mikään pikkujuttu ja tavoitteellinen treenaaminen saattaa olla sille liian rankkaa, kun ei se noutojuttuja tehdessään kyllä muista lainkaan, että tuntuuko kipeältä. Voi kun olisi ajatuksenlukutaitoa eli tietäisin, sattuuko siihen vai ei. Spondyloosihan ei välttämättä koko elämää aiheuta kipua, vaikka se selän jäykistääkin. Olen miettinyt myös muita lajeja, mutta ainakaan Ronjan kohdalla toko ja vepekään eivät sopineet selälle. Mejä voisi olla Kuuralle hyvä ja mieluinen, mutta se on omistajalle aika aikaavievä. Pohdinta jatkukoon!

Itse ehdin kevään aikana käydä nou/nome-koetoimitsijakurssin sekä kehäsihteerikurssin. Kehäsihteerikurssiin liittyy 5 harjoittelukertaa ja näyttää pahasti siltä, etten niitä ihan pikaisesti ehdi suorittamaan. Mutta kurssi oli erinomainen ja antoi hyvän kuvan näyttelytoiminnan järjestelypuolesta. Yhdistysrintamalla on monia isoja asioita meneillään liittyen mm. kultaistennoutajien moimuotoisuuteen sekä PEVISA:n ja JTO:n uudistamiseen. Mielenkiintoisia aikoja eletään.

Rakkaita nuo karvakorvat ovat – omine oikkuineen ja oireineen :-) .

Weljesten Moneypenny Au “Siiri” GR_PRA

Siirin geenitestitulokset GR_PRA1 ja GR_PRA2 normaalit eli niiden osalta terve.

Weljesten Moneypenny Au “Siiri” NOU1

Virrat 14.7. Tuomarina Risto Heikkonen, harjoitusarvostelijana Niko Hiltunen.

Siirin taippariarvostelu:
1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Suhtautuu ystävällisesti ihmisiin ja toisiin koiriin.
2. Uimahalu: Varmat veteenmenot. Ui tehokkaasti.
3. Hakuinto: Liikkuu hyvin alueella ja löytää tarpeeksi riistoja (5 kpl).
4. Noutohalu: Ottaa riistat ylös oma-aloitteisesti.
5. Nouto-ote: Pinnalliset otteet lokeista ja variksista.
6. Nopeat palautukset ohjaajalle.
7. Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen.
8. Itseluottamus ja aloitekyky: Hyvä.
9. Yhteistyö: Hyvä.
10. Yleisvaikutelma: Mukavalla vauhdilla työtä tekevä koira. Kauneusvirheenä pinnalliset otteet linnuista. Suorittaa kaikki päivän tehtävät helposti.