Meidän kuulumisia

Kylläpä aika juoksee. Siiri on jo reilun vuoden ikäinen ja monenlaista on ehditty kokea. Kevättalvella tehtiin kovasti töitä johtajuusasioiden parissa Minjan opissa ja harjoitukset tuottivat tulostakin eli saimme yhteistyön toimimaan paljon paremmin ja Siirin pursuileva into kanavoitua haluttuun tekemiseen. Sitten pamahti ensimmäinen juoksu päälle ja varsinainen hormonimyrsky eli treeneissä Siiri oli hyvin ailahtelevainen kuun asennosta riippuen. Nyt heinäkuussa alkoi oikea ja alkuperäinen Siiri tulla esiin eli vauhtia ja tekemisen iloa löytyi jälleen entiseen malliin. Tämä tarkoittaa toki myös sitä, että minä en saa lepsuilla nyt lainkaan eli emäntäkin pääsi hormonimyrskyn ajan helpommalla, kun Siiri kävi hitaammalla ;-) .

Kevään aikana kävin erilaisissa nome-koulutuksissa koiran kanssa ja ilman. Pari kertaa ehdittiin osallistia Siirin kanssa agilityn alkeisiin ennen kuin juoksu alkoi. UMN:n taipparikurssillekin osallistuttiin. Kaikista koulutuksista on hyötyä, mutta kyllähän se kaksistaan tekeminen on sitä arkea, jolla mennään eteenpäin. Toki saatuja oppeja hyödyntäen.

Ajatuksena oli mennä taippareihin elokuussa, mutta kun yllättäen tarjoitui tilaisuus osallistua GR:n leiritaippareihin 14.7., päätin Sannan ja Eijan yllytyksestä osallistua. Onneksi Siiri oli tilanteen tasalla ja se toivottu NOU1 saatiin varsin vaivattomasti. Siiri oli kuulemma yksi päivän tasaisimmista tekijöistä. Erityisen hienoksi päivän teki se, että Siirin veli Musta läpäisi myös saman taipparin :-) !

Treeni-into on tietysti ihan huipussaan, kun taipparit on läpi ja Siirin elämänilo takaisin. Nyt sitten emäntä tekee malttiharjoituksia, että treenataan kohtuudella ja maltetaan sen nome-startin kanssa ensi vuoteen. Maltetaanhan?

Kuura on voinut ihan kohtuullisesti, selkä oireilee kyllä satunnaisesti ja onhan se aika jäykkä. Kesän alussa Kuura sai tassunsa auki Vaakkoin lenkillä ja niitä sekä hotspottia on parenneltu useampi viikko. Nyt näyttää jo paremmalta.

Kuuran kanssa käyn edelleen sisäistä kamppailua. Se on vasta 4 v. ja sillä on kova halu noutohommiin ja olen sen kanssa satunnaisesti treenaillut ja mielenvirkistystreeniä tullaan toki tekemään jatkossakin. Kolmosasteen spondyloosi ei ole kuitenkaan mikään pikkujuttu ja tavoitteellinen treenaaminen saattaa olla sille liian rankkaa, kun ei se noutojuttuja tehdessään kyllä muista lainkaan, että tuntuuko kipeältä. Voi kun olisi ajatuksenlukutaitoa eli tietäisin, sattuuko siihen vai ei. Spondyloosihan ei välttämättä koko elämää aiheuta kipua, vaikka se selän jäykistääkin. Olen miettinyt myös muita lajeja, mutta ainakaan Ronjan kohdalla toko ja vepekään eivät sopineet selälle. Mejä voisi olla Kuuralle hyvä ja mieluinen, mutta se on omistajalle aika aikaavievä. Pohdinta jatkukoon!

Itse ehdin kevään aikana käydä nou/nome-koetoimitsijakurssin sekä kehäsihteerikurssin. Kehäsihteerikurssiin liittyy 5 harjoittelukertaa ja näyttää pahasti siltä, etten niitä ihan pikaisesti ehdi suorittamaan. Mutta kurssi oli erinomainen ja antoi hyvän kuvan näyttelytoiminnan järjestelypuolesta. Yhdistysrintamalla on monia isoja asioita meneillään liittyen mm. kultaistennoutajien moimuotoisuuteen sekä PEVISA:n ja JTO:n uudistamiseen. Mielenkiintoisia aikoja eletään.

Rakkaita nuo karvakorvat ovat – omine oikkuineen ja oireineen :-) .